maanantai 24. joulukuuta 2012

It's alive!

Viime kausi oli hiljaiseloa blogin puolella, mutta ei kameroiden kanssa. Materiaalia on kortit pullollaan, ja jälleen ensi syksynä kahden kuvauskauden jälkeen putkahtaa uusi elokuvakokemus pihalle.

Siihen asti herkkuja löytyy täältä, kenties tänä talvena hieman useampi kuin yksi. Tässä viimeisein tuotos, missä J. Virtanen on kunnostaunut editoijana! Tässä hänen ensimmäinen työnäyte Kola-Ollin pyynnnöstä.


Pirkkolan pikkujoulut 2011 from Miltei on Vimeo.

perjantai 13. tammikuuta 2012

Ajoissa, kuten talvi

Ihan näin uuden vuoden ja juuri auenneen paikallisen hiihtokeskuksemme kunniaksi laitamme tämän talven ensimmäisen blogivideon pihalle, olkaa hyvä.

Videossa esitellään miten liian vanhat urheilijat nauttivat liikaa jäähallin tarjoamasta liian vähästä lumesta.

perjantai 20. toukokuuta 2011

Levi Camp531, miniedit!

Janne ja Eetu kävi Levillä kokemassa Camp531:sen meiningit ja huonon sään. Sunnuntaina, kun muut poti krapulaa tai oli kotimatkalla, nämä kaksi sankaria oli vesiselvänä ja nukkuneena ottamassa aurinkoisen laskupäivän vastaan muutaman hassun muun laskijan kera. Tuplakorkkeja ei tehty, mutta aivan perkeleen hieno laskupäivä oli.

Kunnollisena Vimeossa



Hemmo oli paikan päällä kameransa kanssa, kuvista onnistuneimmat Hemmon blogissa (käy tsekkamaamassa Jannen back2back millerflipit!), ja tässä pari roskaa Eetusta mitkä ei kelvannut muualle kuin tänne. Pisteet tuosta niskoilleen tulleesta nosepick frontflipistä.







torstai 5. toukokuuta 2011

Reissu alkaa

Lähdettiin Leville vielä muutamaksi päiväksi, mutta ensin eväät että jaksaa ajaa sen 1000km. Toivottavasti saataisi ehkä jotain viteoo myös reissusta!




Mobiilipostaus iPhöönistä!

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Kauden päätös Talmassa 10.4.2011

Kausi päättyi - ainakin Talman ja Talmassa laskemisen osalta - sunnuntaina 10.4. Aurinko paistoi, paikat oli laitettu herkkukuntoon viimeistä päivää varten ja grilli oli kuumana koko päivän.

Kuvailu jäi kyllä täysin kakkoseksi tuona päivänä. Laskeminen ja auringonotto meni viheltäen ohi kameran kanssa kikkailusta, joten mitään kovin ehjää pakettia ei tuon päivän kuvailusta saanut kasaan. Pistetään nyt kuitenkin muutama klippi ilmoille! Followcamia huonolla kahvalla ilman kuvanvakaajaa, Makke jo ennestään tutusta PCP:stä, kahvaakin huonompaa räppiä, ja suksirallia tiedossa!

Vimeossa



keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Talkkarin tihutyöt

On se kumma kun ei saa harrastaa enää lumilautailua kaduilla ilman että otollisia suorituspaikkoja terrorisoidaan laskukelvottomiksi. Jos tämä blogi ei olisi siveellinen ja ilman kirosanoja niin sanoisin että perkele. Noh, onneksi spotteja on useampia, harmi että taidot ei aina riitä.

Tunnelmaa oli nostattamassa Picture Control Productionsin pojat, jotka tunnetaan ainakin viime kauden mahtipläjäyksestään Tricks are for girls. Käy tsekkaamassa myös kavereiden fbook-sivut!

Parempi laatu Vimeossa .